maanantai 15. lokakuuta 2012

Puntarointia

Vaaka sanoi itsensä irti eilen.. olenkohan käyttänyt sitä liian ahkeraan? No, uudet patterit odottavat huomisaamun puntarointia.

Itse käyn vaa'alla joka aamu, vessassa käynnin jälkeen, ennen kuin syön/juon mitään. Saan siitä jonkinlaista kannustusta siihen päivään. Tsemppaa hyvin jos lukema onkin laskenut hyvin edellisestä punnituksesta, sinä päivänä ei todellakaan tee mieli tunkea suuhun mitään herkkuja.

Muutamista blogeista olen huomannut, että useat punnitsevat itsensä "vain" kerran viikossa. Toimisikohan se minulla..? Aina kun olen lopettanut säännöllisen puntaroinnin, on se myös loppunut kokonaan.. ja arvatkaa mitä sitten on käynyt? Jep, paino päässyt nousemaan.

En kuitenkaan säikähdä/ heitä hanskoja tiskiin jos painoa on tullut lisää edellisestä punnitsemisesta.. Varsinkin nyt kun merkitsen kaikki syömiseni ylös, niin voikin mennä helposti tarkistelemaan että mitäs sitä eilen tulikaan syötyä. Samaan paikkaan kirjaan myös painon ja liikuntakerrat ylös.

Kuinka usein te punnitsette itsenne?


5 kommenttia:

  1. Mä punnitsen itseni melkein joka päivä. Joskus unohtuu, mutta siinä ei mitään vahinkoa tule.

    Blogiin laitan uuden painoni viikottain, vaikka itseni useammin punnitsenkin.

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla :)
    Sulla on kyllä lähtenyt tosi kivasti painoa! Ja huomasinkin, että meillä on ollut ihan tarkalleen sama lähtöpaino :)

    VastaaPoista
  3. Mä käyn joka aamu aikalailla samoista syistä kun säkin vaa'alla, se tsemppaa! Mulla ei oo väliä oli tulos mitä vaan; positiivinen tsemppaa et hei jee, osaan tän! Ja negatiivinen taas tsemppaa, että "huomennahan on pienempi prkl" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että sieluntovereita löytyy!
      Jossain vaiheessa mietin, että puntaroinko liian neuroottisesti.. mutta painon seuraaminenhan kuuluu tähän asiaan aika olennaisesti.

      Poista
  4. Mäkin käyn joka aamu, en tiedä miksi.
    Jos on hyvä tulos merkkaan sen itselleni ylös, viikottain kiloklubiin ja kerran kuukaudessa sitten blogiin.

    Ehkä se on vaan tapa..

    VastaaPoista

Kysy, kommentoi, mitä vaan :)