lauantai 3. marraskuuta 2012

Trick or treat!

Päivä alkoi taas lauantaiseen tapaan combatilla, jonka jälkeen menin vielä uimaan puoleksi tunniksi.

Edistystä alkaa näkyä ja tuntua.. Työmatkalla olevat rappuset hilpasen ylös paljon reippaammin ja puuskuttamatta. Usein jopa pienillä matkoilla hikoilin tosi helposti, se on vähentynyt/loppunut, jonka tajusin vasta nyt tätä kirjoittaessa.. Juna-asemien ja kauppakeskusten rullaportaat olen jättänyt rauhaan ja kävellyt mieluummin rappuset.

Turvotus ja pöhöttynyt fiilis on hävinnyt. Eniten sitä oli varsinkin kasvoilla ja vatsassa. Aika mieletön olo tuli, kun huomasin jälkeenpäin että olin käynyt vessassa ja olin unohtanut avata farkuista napit ja vetskarin. Hyvin valahti alas ilman avaamistakin :)
Samoja farkkuja olin käyttänyt viimeeksi viime talvena, jolloin ne oli laitettava vaatehuoneen ylähyllylle odottamaan kun olivat liian tiukat.. Nyt ne jo meinaa tippua jalasta, lököttävät aika pahasti.

Myöskään paidat ei enää kiristä käsivarsista. Vielä en ole halunnut oikein shoppailla uusia vaatteita, kun tavoite on vielä niin kauakana. Uudet farkut on kyllä kohta ostettava!
Niin pitkään olen käyttänyt tunikoita, löysiä ja peittäviä paitoja, että nyt haluan niistä eroon ja kovasti!

Tänä aamuna paino oli 93,2. Eli pudotusta yhteensä 12,8 kg.

Hyvää pyhäinpäivää kaikille!

2 kommenttia:

  1. On varmasti hyvä fiilis kun vaatteet jää isoksi, saa ihan muitakin todisteita laihtumisesta kuin vaaka :).

    Mä en ole huomannut mitään eroa vaatteissani, vaikka paino on pudonnut yli kymmenen kiloa. Tai no rintsikka ostoksille pitäis mennä, ympärysmitta on turhan iso noissa vanhoissa. Jotain eroa edes :)

    VastaaPoista
  2. Onhan tuokin hyvä saavutus, eli muutosta tapahtuu :)

    VastaaPoista

Kysy, kommentoi, mitä vaan :)