maanantai 12. marraskuuta 2012

Vapaapäivä

Moi pitkästä aikaa!

Viime torstaina oli taas kuntopiiri.
Aiheena oli uintitekniikka. Tunti aloitettiin uimalla pari kierrosta ihan omalla tyylillä, jotta ohjaaja sai käsityksen että mistä tasosta lähdetään liikkeelle. En ole mikään vahva uimari ja olenkin uskaltanut mennä uimahallin asiakkaaksi vasta lähivuosina. Joten jännittäjänä tunsin polttavan ja arvioivan katseen niskasani. Mutta turhaan jännitin, hyvin meni.

Sukelluslaseja en vain suostunut päähäni laittamaan. Kokeilin kyllä :)
Tuntuu, että multa häviää siinä samalla kaikki muut aistit! En pysty hahmottamaan ympärilleni ja tuskin kuulemaankaan mitään. Taitaa olla vaan korvien välissä se syy..:) Siinä sitten pyyhin silmiäni vähän väliä, kun muut uimarit pärskyttivät vettä sinne tänne.
Yllätyin kyllä, kuinka pienillä muutoksilla pääseekin yhtäkkiä eteenpäin paljon nopeammin ja tehokkaammin..

Sunnuntaina kävin testaamassa urheiluhallin "perus" jumppatunnin. Ihaninta siinä oli kuminauha, joka laitettiin kaksinkerroin molempien jalkojen ympäri. Askelsarjoilla sai kyllä tuntumaan poltteen bebassa. Jumppatunnin jälkeen jäin vielä Stretching-tunnille. Kerrankin tuli keskityttyä ihan kunnolla venyttelyyn, tuli vaan törkeen kylmä ku en tajunnut ottaa pukkarista mukaan pitkähihasta. Kateellisena vilkuilin muita, jotka oli pukeutunut fleece-paitoihinsa ja villasukkiinsa..

Tänään on vapaapäivä töistä. Heräsin aikasin ja venyttelin eilisiä venyttelyasentoja muistellen. Alaselkä tykkäsi kyllä, koska se on välillä todella jumissa. Painonpudotuksen myötä selkäkipukin on onneksi hellittänyt. Pitkästä aikaa kävin sauvakävelemassä reilun tunnin lenkin.

Tässä mun lenkkimaisemaa.

Kävin kotona syömässä puuroaamiaisen  ja sitten suuntasin kuntosalille, oma-ohjaajan luokse. Poljin odotellessa ensin 20 minuuttia crosstrainerilla. Kävimme läpi laitteita jotka tulee kuntosaliojelmaani. Nyt sitten pitäisi vaan ruveta käymään siellä salilla. Kävin vielä uimassa vartin ajan. Nautin saunasta pitkän kaavan mukaan, kun kerrankin ei ollut kiire mihinkään.
 
Aktiivinen päivä takana! Loppuillan aion vain katsella telkkaria ja neuloa :)
Paino oli tänään 91,9 kg. Eli pudotusta yhteensä 14,2 kg.

Käyttekö te salilla? Kuinka usein? Kauan salitreeni teillä kestää?





6 kommenttia:

  1. Hieno pudotus sulla!

    Käyn salilla, 2-3 kertaa viikossa ja yksi kerta lämmittelyineen ja loppuvenytyksineen on n 60-90 min :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, täytyy ruveta raivaa kalenterista tilaa kuntosalille :)
      Sehän ois hyvä jos vois yhdistää, ja käydä ennen jumppatuntia salilla..

      Onko sulle tehty oma kuntosaliohjelma, vai ootko vaan kokenut kävijä?

      Poista
  2. Mä käyn salilla just ja just kerran viikossa, tykkään enemmän niistä ryhmäliikunnoista ja tosiaan uinnista.

    Niistä laseista.. hmm.. kannattaa oppia käyttämään niitä, helpottaa huomattavasti kun ei vesi valu silmille ja oikeesti näkeekin uidessa jotain.
    Samaten uimalakki..

    En mäkään kumpaakaan noista osannut käyttää, mutta äkkiä niihin tottuu ja kun on tottunut ei osaa olla ilman ;)

    Lasejen kanssa ei muuten silmätkään tule kipeäksi ja/tai punaisiksi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti hei vinkeistä! Annan niille lasille ehkä vielä mahdollisuuden :)

      Poista
  3. Mietin tätä viimeviikolla uidessa.. vaikka niin paljon hyvää niistä laseista on niin toisaalta myös yksi melko iso miinus..

    silloin näkee turhan selvästi mitä kaikkea siellä altaassa lilluu.. tekee mieli pitää suu visusti kiinni :D

    VastaaPoista

Kysy, kommentoi, mitä vaan :)