lauantai 8. joulukuuta 2012

Pikkuiset joulut

Tämän vuoden viimeiset pikkujoulut takana. Ruoka, juoma ja seura oli hyvää!  Polvetkin on mustelmilla, mutta ne tuli jo ennen ensimmäistäkään lasillista! Paino on pysynyt itseasiassa ihan samana koko tämän viikon, joten nyt viikonlopun voisikin hieman ryhdistäytyä. Kohta olisi lähtö combattiin ja hydrobiciin.

Ensi viikolla olisi sitten ladattava korttia taas urheiluhallille. Tähän asti olen käynyt ryhmäliikuntatunneilla ja uimassa. Nyt olisikin aika ladata "superkortti", jotta pääsen myös käyttämään kuntosalia. Olen päättänyt ottaa 6 kuukautta kestävän kortin, että siellä kanssa tulisi käytyä. Onhan hinta hiukan "suolainen", mutta on se sen arvoista. Olen vihdoin tajunnut, että omaan hyvinvointiin kannattaa panostaa ja saanhan ainakin isompia vaatteita myytyä pois, joten niistä saa vähän takaisin ;)

Jokunen aika sitten ohjaajani kanssa tehtiin mulle kuntosaliohjelma, ja vähän jännittääkin et mitenköhän se tulee lähtemään käyntiin. Sain kyllä hyvät ohjeet, kuinka laitteita käyttää.. mutta itseluottamus on nyt jossain hyvin kaukana.. Sieluni silmin näen jo kuinka jään jumiin johonkin aivan outoon härveliin ja tietenkin oon änkeytynyt siihen ihan väärään asentoon :D

Kannustuksia ja vinkkejä otetaan ilomielin vastaan kuntosalikonkareilta!

Lumista lauantaita kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kysy, kommentoi, mitä vaan :)