maanantai 18. toukokuuta 2015

SD vko 2

Loppuviikon yhteenveto ja fiiliksiä:

Torstai
Kunnon löhö-kotipäivä! Jaksoin sentään käydä lenkillä haukkaamassa vähän raitista ilmaa.
Ensi viikon tankkauspäivälle (su) julkaistiin nyt ruokalista. Täytyy myöntää, että mä oikeesti luulin että sillon saa syödä tyyliin mitä vaan ;D
Mielessäni pyörikin jo ben&jerryt, kiinalainen buffetti ja sen sushit!

Tosiaan nyt kun miettii, niin sehän olisi herkuttelupäivä, ei tankkauspäivä..
Mutta kyllä siellä onneksi se jäätelökin oli mainittu :)

Perjantai
On vielä vähän kipeä olo. Saikkua ei kutenkaan ole tullut haettua. Onneksi huomenna on taas vapaata. Sitten pitäiskin taas olla treenauskunnossa.

Lauantai
Aamulenkki tyhjällä vatsalla.
Oli ihanaa että vapaapäivänä sain nukkua niin pitkään kun vaan nukutti. Ainakaan uniongelmia ei ole ilmaantunut dieetin aikana :)
Tein ekaa kertaa efwb 1 (extra fat burning workout) treenin kotona.
Olen yritellyt vaihdella noita treenejä, etten jumiutuisi johonkin yhteen. Kahvakuulatreeni taitaa olla suosikkini. Siinä lähtee hiki liikkeelle :)

Sunnuntai
Aamuaerobinen tyhjällä vatsalla, muuten täysin lepopäivä!
Välipala jäi väliin, kun unohdin ottaa kylään eväät mukaan. Menin sitten pelkällä kahvilla :(

Paino: -0.4 kg.
Olen syönyt ohjeiden mukaan.
Liikunnat täyttävät tavoitemäärän. Tosin kuntosalilla kannattaisi käydä kotitreenien lisäksi..
Luulen, että kuukautisetkinvaikutti tämän viikon tuloksiin. Myös nesteiden kertyminen vaikuttaa. (seli seli, heh 4 viikon päästä se nähdään, oliko selitykset turhia :)

Viikon liikunnat:
Ma pyöräily 12.4 km
      kotitreeni
Ti pyöräily 12.6 km
Ke ulkotreeni
To lenkki 4.7 km
Pe ulkotreeni
La lenkki 4.9 km
      efbw treeni 1 (extra fat burning workout)
      lenkki 2.9 km
Su lenkki 6.5 km

2 kommenttia:

  1. Mä oon joskus kans tehny ton kahvakuulatreenin ja tykkäsin ihan. :) Harmi kun oon hävittänyt ohjeet :/ Ruokavaliota en oo koskaan noudattanu, enkä varmaan tuu noudattamaankaan. En vaan kestä rahkaa/raejuustoa enää, varsinkaan tommosia määriä. Mut kiva lueskella positiivisia kokemuksia. Tsemppiä rutistukseen, vaikka hyvin sulla näyttää menevänkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta! Viime viikolla en vaan oikeen tulosta saanut aikaseksi, mutta jospa tällä viikolla..hope so.
      Mä oon aina ollut raejuuston suuri ystävä ja muutenkin aika kana-kasvis-linjalla olen mennyt muutenkin, että ei tuota mulle ongelmaa :) Onneks netistä löytyy paljon kahvakuulailu ohjeita ja videoita, joten et jää mistään paitsi vaikka ne ohjeet ootkin hävittänyt

      Poista

Kysy, kommentoi, mitä vaan :)