maanantai 26. elokuuta 2013

Odotusta.

Kävinpäs pitkästä aikaa juoksemassakin. Ainakaan pariin viikkoon en ollut käynyt.
Sunnuntai-iltana oli haastavin lenkki koskaan, kun piti yrittää pitää silmiä raolleen ja suuta kiinni, kun pikkukärpäsiä oli ihan törkeesti lenkkipolulla. Samalla piti yrittää väistellä yläpuolella lentelevien hanhien jätöksiä, mitä ne pommitteli aika kovalla tahdilla.. Ei onneksi osunut muhun!

Ensi viikolla lähden lomalle ja ensimmäistä kertaa otan myös jumppa- ja lenkkivaatteet mukaan. Olemme muutamissa eri hotelleissa ja niissä kaikissa on kuntosalit :) Jos ei huvita sisätiloihin mennä hikoilemaan, niin juoksemaan kyllä haluaisin mennä.

Pienenpientä muutosta siis tapahtunut, ennen en ois kuvitellutkaan pakkaavani lenkkareita ulkomaille lehtiessäni. Ostin jopa shortsit, jos siellä uskaltaisin käyttää kun on lämmintä kuitenkin tiedossa. Jonkinlaista kompleksia jalkojen suhteen siis havaittavissa..? ;)

Tänne on siis tulossa siis hiljaisuutta päivitysten suhteen, vaikken nyt viime aikoina kovin usein tänne olekaan ehtinyt kirjoitella. Onko jollain vinkkejä tai kokemusta ajatuksella tehdyistä päivityksistä?? Kokeilin tämän päivityksen suhteen, enkä onnistunut..
Kommentit luen vasta Suomeen palattuani, eli syyskuun loppupuolella.

Lomalla aion ottaa rennosti ja nauttia. Koko kesä on tehty töitä tukka putkella, ja nyt on meidän aika lomailla. Ollaan todellakin molemmat sen tarpeessa.

Odotan jo jännitystä lentokoneessa juuri ennen nousua. Sitä tunnetta, kun menen määränpäässä ensimmäistä kertaa lentokentältä ulos ja kohtaan sen kostean trooppisen ilmaston. Hotelliaamiaisia, allasbaaria. Lukemista, rannalla kävelyä ja löhöilyä. Kauniita maisemia, merta, värejä ja tuoksuja. Yhdessäoloa.

Enää 3 päivää odotusta, ja sitten aion unohtaa kellon ja kalenterin kokonaan.

Tässä vielä viime viikon liikunnat:
Ma kävely-juoksu 7.3 km
Ti -
Ke pyöräily 13 km
To pyöräily 13.3 km
Pe -
La kävely-juoksu 7.2 km
Su kävely-juoksu 7.2 km

5 kommenttia:

  1. Nautihan lomastasi täysillä!! :)

    VastaaPoista
  2. OIvoi miten ihanan kuuloinen loma! Mä haluaisin myös tuollaiseen trooppiseen ilmastoon ;) Nauti nyt kunnolla, oot loman ansainnu! Palataan taas kun palaat :)

    VastaaPoista

Kysy, kommentoi, mitä vaan :)